Jyväskylästä ponnistava Veikkausliigaseura JJK teki lauantain kierroksella pienen ihmeen kukistamalla kotonaan sarjan keskikastissa majailevan Ilveksen.Voitto ei tullut myöskään nihkeästi vaankunnon marginaalilla lukemin 3-1.
Ensimmäisellä jaksolla Sakari Vielma vei kettupaidat johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen kun mies oli maalin edessä ensimmäisenä irtopallossa Ilves-puolustajien nukkuessa.
Puolen tunnin pelin jälkeen Gael Etock pääsi tuikkaamaan pallon verkkoon Mika Hilanderin nenän edestä.
Ottelun viimeisellä kympillä Tuco kavensi rangaistuspotkusta tilanteeksi 2-1. Etock iski kuitenkinillan toisen maalinsa pari minuuttia myöhemmin läpiajonsa päätteeksi, kun Ilves haki vimmatusti tasoitusmaalia.
Voitto oli JJK:lle varmasti mieluisa, sillä se oli tämän kauden ensimmäinen jyväskyläläisille. JJK jatkaa kuitenkin edelleen sarjajumbona kaksi pistettä PS Kemiin nähden. Ilves tipahti sijalle seitsemän.

































