JalkapallotähtiLionel Messintulevaisuus on puhuttanut. Selvää lienee, ettei Messi jatka enää tämän kauden jälkeen PSG:n riveissä.
Messin sopimus PSG:n kanssa päättyy tähän kauteen, eikä siihen liene luvassa enää jatkoa.
Messin ura kuitenkin jatkunee ja häntä on huhuttu muun muassa takaisin kotiin Barcelonaan. Nyt voi kuitenkin olla, että Barcelona joutuu pettymään karusti.
The Sunday Times-lehti kertoo nyt, että Messi on hyvin lähellä sopimustaDavid Beckhaminomistaman MLS-seura Inter Miamin kanssa.
Lehden tietojen mukaan Miami valmistelee Messille tarjousta, joka tekisi argentiinalaisesta MLS-sarjan historian suuripalkkaisimman pelaajan. Siirto yritetään saada maaliin heti MM-kisojen jälkeen.
Messi, 35, on itse jo kertonut aiemmin, että ajatus pelaamisesta MLS:ssä kiehtoisi häntä.
MLS tunnetaan sarjana, joka pystyy maksamaan kovia palkkoja, mutta sieltä enää harvemmin palataan Euroopan huippusarjoihin. Voi hyvin olla, että Messin ura päättyisi seurassa. Hänellä tulee toki jo ikäkin vastaan. Messi on ilmoittanut, että meneillään oleva MM-turnaus on jo hänen uransa viimeinen.
Miamissa pelaa myös Suomen maajoukkueesta tuttuRobert Taylor. Joukkuetta valmentaa ManU-legendaPhil Neville.

































