Lukas Hradeckyn kipparoiman Bayer Leverkusenin taival on käytännössä taputeltu Mestarien liigassa. Bayern München löi neljännesvälierin ensimmäisessä osassa luun Leverkusenin kurkkuun 3-0 -voitolla.

Ilta oli synkkä Münchenissä penkille komennetulle Hradeckylle ja hänet tolppien välissä korvanneelle Matej Kovarille.

Harry Kane puski isännät Michael Olisen keskityksestä johtoon jo ottelun 9. minuutilla.

Toisen maalin Kovar saa ottaa täysin omaan piikkiinsä. Kovar teki karmaisevan virheen, eikä saanut pidettyä helppoa keskityspalloa käsissään. Jamal Musiala kiitti ja pisti pallon tyhjään maaliin 54. minuutilla.

Kane sinetöi loppunumerot iskemällä toisen maalinsa pilkulta, kun ottelua oli pelattu 75. minuuttia.

Liverpool oli PSG:n pakeilla pulassa Pariisissa, mutta onnistui silti kairaamaan voiton mukaansa.

Darwin Nunez järjesteli Harvey Elliotin tekopaikkaan ottelun 87. minuutilla.

Inter Milano kävi hakemassa Marcus Thuramin ja Lautaro Martinezin maaleilla 2-0 -voiton Feyenoordista.

Benfica puolestaan taipui kotiyleisönsä edessä Barcelonalla 1-0. Raphinha iski ottelun ainoaksi jääneen osuman 61. minuutilla.

Otteluparien toiset osat pelataan ensi viikon tiistaina.

Mestarien liigan neljännesvälierien 1. osaottelut 5.3.:
Feyenoord-Inter Milano 0-2
PSG-Liverpool 0-1
Bayern München-Bayer Leverkusen 3-0
Benfica-Barcelona 0-1

LUE MYÖS: Teuvo Teräväinen ja Eeli Tolvanen taistelevat MM-kisojen tehotilastojen voitosta (LeijonaUutiset.fi)