Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava VPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen jamaikalaishyökkääjä Steven Morrisseyn kanssa.
– Steven on pitkään ollut seurassa ja hän on pelannut hyvän alkukauden tänä vuonna. Hän on osoittanut olevansa tärkeä pelaaja meille hyökkäyspäähän. Tavoite seuraavaksi on, että hänen fysiikkansa saadaan ylläpidettyä tällä tasolla ja jopa hieman kehitettyä sitä tulevaisuudessa paremmaksi, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi sopimusta seuransa sivuilla.
Morrissey nähtiin ensimmäisen kerran Vepsun paidassa kaudella 2011, jolloin hän pelasi lainasopimuksella Portmore Unitedin miehenä. Hän viimeisteli kyseisellä kaudella neljä maalia.
Tahti kiihtyi tältä osin tuntuvasti seuraavalla kaudella, jolloin Morrissey onnistui maalinteossa 15 kertaa.
Sen jälkeen miehen tie vei Tanskan pääsarjaan, mutta pelilliset asiat eivät sujuneet suunnitellusti Silkeborgissa ja edessä oli paluu Vaasaan.
Loukkaantumiset verotti viime vuonna parasta terää, mutta tällä kaudella mies on pysynyt ehjänä ja jälki on ollut vahvaa. Nopeakinttuisen Morrisseyn kauden 2017 saldo osoittaa tähän mennessä viittä maalia ja kuutta syöttöä.

































