Yuriy Vernydub on paitsi moldovalaisen Tiraspolin päävalmentaja, niin myös ylpeä ukrainalainen.

56-vuotias jalkapallovalmentaja johti syksyllä Tiraspolin sankaritekoihin Mestarien liigassa ja matkan varrella kaatui muun muassa Real Madrid, mutta nyt on ihan niiden oikeiden sankaritekojen aika.

Vernydub on parhaillaan sotarintamalla puolustamassa kotimaataan Ukrainaa Venäjän rikolliselta hyökkäykseltä. Vernydub astui ruotuun heti, kun hän kuuli sodan alkaneen.

– Poikani soitti minulle aamuneljän aikaan ja kertoi, että Venäjä oli hyökännyt maahamme, Vernydub sanoiBBC:nmukaan.

– Tiesin heti, että minun täytyi lähteä taistelemaan. Matka kotiini Ukrainaan kesti kaikkiaan 11 tuntia Odessan kautta, mutta en voi valittaa, että se olisi ollut vaikeaa, Vernydub sanoi.

Vernydub on surullinen siitä, ettei ihan kaikkien maanpuolustustahto oli yhtä korkealla.

– En aio valehdella sinulle. Kotimatkallani näin monta vahvaa miestä, jotka lähtivät täältä. Olen iloinen, jos he palaavat tänne. Ymmärrän, jos heidän täytyi viedä perheensä ensin turvaan, luotsi sanoi.

Venäjä aloitti rikollisen hyökkäyksen Ukrainaan viime viikon torstaina. Sota on jatkunut edelleen.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:Kiina teki surullisen päätöksen – Valioliiga ei näy enää maassa tuen osoituksena Venäjälle

https://twitter.com/ZoryaLondonsk/status/1498244098804883457?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1498244098804883457%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.goal.com%2Fen%2Fnews%2Fno-trouble-using-firearms-yuriy-vernydub-incredible-story%2Fblt40fb019bb749f318

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)