Saksan tie jalkapallon MM-kisoissa katkesi yllättäen jo alkulohkoon. Hallitseva maailmanmestari hävisi keskiviikkona Etelä-Korealle 0-2-lukemin ja samaan aikaan Ruotsi kaatoi Meksikon 3-0-lukemin ja eteni jatkoon.
Ruotsi meni toisella jaksolla 1-0-johtoon, kun Ludwig Augustinsson teki maajoukkueuransa ensimmäisen osuman. Andreas Granqvist teki jo toisen osuman pilkusta näissä kisoissa reilun tunnin kohdalla ja Ruotsin kolmas osuma merkattiin Meksikon omaksi maaliksi.
Saksan toiveet murskaantuivat toisen jakson lisäajalla, kun Young-Gwon Kim pääsi iskemään maalin edestä korealaiset johtoon. Tilanne tuomittiin ensin paitsioksi, mutta lopulta VAR-tarkistuksen jälkeen osuma hyväksyttiin. Heung-Min Son teki Korealle vielä toisen maalin lisäajan lopulla, kun Saksa haki isolla riskillä maalia. Saksa ei ole aiemmin jäänyt alkulohkoon MM-kisoissa.
Hallitsevien maailmanmestarien tie on ollut kivikkoista 2010-luvulla, sillä joka kerta mestari on jäänyt alkulohkoon.
Ville Hirvonen (@hirvonenville)

































