Veikkausliigassa pelataan tiistaina kolme ottelua. Suurimman huomion vienee Stadin derby HJK:n ja HIFK:n välillä mutta kaksi muuta ottelua saavat varmasti seurojen kannattajat jalkeille.
FC Inter iskee PS Kemin kimppuun kotistadionillaan Turussa. Päävalmentaja Shefki Kuqin mukaan ottelusta voi odottaa kovaa vääntöä.
– Tässä joukkueessa on todella hyvä potentiaali. Ilvestä vastaan uskalsimme pelata pallollisesti sillä tasolla, mihin pystymme, sanoi Kuqi Interin nettisivuilla.
Inter-luotsin mukaan Ilves-ottelun taso pitää pystyä pitämään myös tulevissa otteluissa.
– Jos haluamme menestyä, niin ei riitä, että pelaamme silloin tällöin hyvin. Nyt tavoitteena on jatkaa samaa rataa, painotti Kuqi.
– Olen sanonut aina, että tässä sarjassa ei ole helppoja pelejä. Asenteen ja keskittymisen pitää olla joka ottelussa huipputasolla. Huomisesta pelistä tulee varmasti tiukka peli jälleen. Voittoon pitää onnistua hyvin, päätti Kuqi.
Interin kokoonpanosta ovat vammojen takia sivussa Kevin Mombilo, Julien Faubert ja Ilves-ottelussa itsensä loukannut Henri Lehtonen.
Kemiläiset ovat pelanneet neljä edellistä ottelua ilman voittoa. PS Kemin poissaolijoiden lista on edelleen pitkähkö. Omar Jama, Jussi Aalto, Aleksi Räihä, Abdulkadir Said Ahmed ja Henri Louste ovat kaikki poissa kokoonpanosta.

































