Jokaisella itseään kunnioittavalla jalkapallojoukkueella on kunnollinen selkäranka – ydinakseli, jonka muodostavat kentän eri osa-alueilla ohjat ottavat pelaajat.

Seuraavassa katsaus Länsi-Suomen ja sisämaan Veikkausliiga-joukkueisiin sekä niiden johtaviin maalivahteihin, puolustajiin, keskikenttämiehiin ja hyökkääjiin.

FC Lahtituskin kilpailee loistokkuudellaan, mutta taistelutahdossa ja liigatason laadussa löytyy. Jos Toni Korkeakunnas löytää taktisen viisastenkiven, joukkue voi mennä pitkälle. Alakerran pitäessä (uusi maalivahti Tomi Maanoja on tosin yliarvostettu) Drilon Shala ja ikivihreä Rafael kyllä hoitavat tarvittavat maalit.

Ydinakseli: Tomi Maanoja – Pyry Kärkkäinen – Aleksi Paananen – Drilon Shala

Arvio: Kaiken mennessä nappiin Kuhnurit hätistelevät mitalisijoja. Valuminen alakastiin epätodennäköinen.

Ilvessäilytti kauden 2015 nousijana paikkansa lopulta selvästi, paljolti kiitos ”Lada” Lahtisen maalien. Sekoilu päävalmentaja Keith Armstrongin kanssa aiheutti tuskaa, mutta puhdisti lopulta ilmaakin. Nyt jyrätään Tampereen meiningillä: päävalmentaja Jarkko Wiss, kakkonen Toni Kallio ja nippu pelaajia (Hilander, Hynynen, Hjelm, Aho) lukeutuvat Manse-futiksen ikoneihin.

Ydinakseli: Mika Hilander – Antti Hynynen – Jonne Hjelm – Mika Lahtinen

Arvio: Lähtökohtaisesti alakerran väkeä. Eväitä on toisaalta kauden yllättäjäksi.

KuPSon muuttunut Nigerian maajoukkueen farmimiehistöksi, ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Puolustaja Azubuike Egwuekwe (kuvassa yllä) on varmasti yksi Suomen pääsarjahistorian kovimmista pelimiehistä. Keskikentän ohkaisuus on suurin sudenkuoppa. Jos Petteri Pennasen kaltainen ikuinen lupaus on avainmies, heikosti menee. Paul Onobin (niin ikään Nigeriasta) sopii odottaa ottavan keskialueen johtajuuden.

Ydinakseli: Johannes Kreidl – Azubuike Egwuekwe – Petteri Pennanen – Gbolahan Salami

Arvio: Vahva puolustus avainasemassa. Jos afrikkalaispelaajat eivät sopeudu, putoamiskamppailu on edessä.

FC Interjyrää italialaisen kaimaseuransa malliin kansainvälisellä rytmillä. Vuosi sitten mitalit jäivät lopulta kaukaiseksi haaveeksi, mutta nyt Job Dragtsman joukkue janoaa vahinkoa takaisin. Friday Obilor loistovahvistus keskuspuolustukseen. Henrik Moisander korvaa tolppien välissä Magnus ”Mankku” Bahnen, joka lopetti viime kauteen.

Ydinakseli: Henrik Moisander – Friday Obilor – Ari Nyman – Guy Gnaboyou

Arvio: Pakka kasaan ja pronssit kaulaan.

IFK Mariehamnyrittää ensimmäisen kerran ilman päävalmentaja Pekka Lyyskiä. Kari Virtanen omaa valmennusmeriittejä, mutta onko hän tämän päivän luotsi? Toinen valmentaja Peter Lundberg on vasta kasvamassa rooliinsa. Pitävä alakerta takaa, ettei varsinkaan kotiotteluissa menetetä liikaa pisteitä. Maalintekopotentiaalia löytyy; keskikentälle kaivataan jujua.

Ydinakseli: Walter Viitala – Jani Lyyski – Gabriel Petrovic – Dever Orgill

Arvio: Pitkäaikaisen valmentajan vaihtuminen uuteen mieheen vaikeuttaa ainakin alkukautta. MIFK olisi varmasti tyytyväinen viime vuoden kuudennen sijan uusiutumiseen. Heikoimmillaan liigan pohjilla.

Lue myös:

Pääkaupunkiseutu: www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-1&ID=309338
Pohjoinen ja Pohjanmaa: www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-1&ID=309340

LUE MYÖS: Vilma Nissinen tunnusti IS:lle – teki kivan tilin kohullaan (UrheiluAreena.fi)