Jalkapallon pimeät puolet ovat viime päivinä olleet otsikoissa, kun Djugårdenin kannattaja sai surmansa Helsingborgin ja Djurgårdenin fanien otettua yhteen ennen kauden avausottelua viime sunnuntaina. Ruotsissa faniväkivalta on ollut paha ongelmia vuosien ajan, Pitkään Ruotsissa valmentanut HJK:n päävalmentaja Sixten Boström osasi odottaa, että jotain todella vakavaa tapahtuisi.

– Tietysti se vetää hiljaiseksi ja surulliseksi, kun tällaista tapahtuu jalkapallossa. Samaan hengenvetoon todettakoon, että Ruotsissa viisi vuonna olleena ja paikalliset olot tietäen, oli vähän sellainen olo, että ennemmin tai myöhemmin näin tulisi tapahtumaan, Boström kertoi Sport Contentille.

– Läheltä piti -tilanteita on ollut paljon. En tiedä kaikkia tapauksia, mutta olen kuullut paljon asioita. Tyrmistyttävä juttu kaiken kaikkiaan. Täytyy tosiaan toivoa, että ei vain Ruotsi vaan moni muukin maa rupeaa tosissaan miettimään, mitä asialle pitää tehdä, Boström jatkoi.

Ruotsissa Allsvenskanin suosio kasvoi räjähdysmäisesti 1990-luvulla. Silloin rupeasi esiintymään lieveilmiöitä, joita ei ole saatu kitkettyä.

– Olen vähän sitä mieltä, että jossain kohtaa, kun fanikulttuuri Ruotsissa kasvoi aikamoisella vauhdilla, niin siinä hyväksyttiin kaikenlainen fanikulttuuri ja oltiin vain tyytyväisiä, että se kasvaa. Sitten se rupesi elämään omaa elämäänsä. Nyt kun asialle pitäisi tehdä jotain, ollaankin aika vaikean tilanteen edessä siinä suhteessa. Faniryhmät ovat saaneet aika ison vallan seuroissa, Boström arvioi.

Boströmin mukaa tilanteen korjaaminen on nyt vaikeaa.

– On vaikeaa ottaa paria askelta taaksepäin ja ruveta siivoamaan sitä juttua. Se on surullista, koska tietyllä tavalla Ruotsissa on erittäin hyvä fanikulttuuri jalkapallossa. Nää on pieniä ryhmiä ja yksittäisiä henkilöitä, jotka saavat aikaiseksi näitä surullisia juttuja. Se hienous jää taka-alalle.

– Faniryhmittymien, seurojen, Ruotsin liiton ja yhteiskunnan pitää ihan oikeasti istua alas ja keskustella, että mitä tästä eteenpäin. Jokainen pystyy edesauttamaan asiaa. Se pystyttiin tekemään Englannissa ja se pystytään tekemään Ruotsissa. Mutta se vaatii jopa lakiuudistuksia, että saadaan homma aisoihin.

Suomessa futisfanien rähinöinti on aiheuttanut toistaiseksi vain marginaalisia ongelmia.

– Ilman muuta toivon, että Suomen futiskulttuuri kasvaa, mitä se on tehnytkin tässä viime vuosina. Meillä on siinä kohtaa hyvä tilanne, että pystytään heti karsimaan pois, jos rupeaa näkymään merkkejä epäterveestä kehityksestä. Ollaan siinä mielessä paremmassa asemassa kuin Ruotsi. Pitää vaan olla tosi tarkkoja ja kovia näiden juttujen kanssa, Boström sanoi.

Boströmin mukaan Ruotsin esimerkistä voidaan oppia siitä, miten asioita ei pidä tehdä.

– Meidän pitää matkia ja ottaa esimerkkejä muualta, mutta tässä on yksi kohta, jota meidän ei pidä matkia. Se ei tee fanikulttuurista yhtään sen parempaa, että siellä tapellaan ja hakataan ihmisiä kuoliaaksi.

LUE MYÖS: Vilma Nissinen tunnusti IS:lle – teki kivan tilin kohullaan (UrheiluAreena.fi)