HJK jatkaa Veikkausliigaa kahden ottelun jälkeen puhtaalla pelillä voitettuaan KuPSin Helsingissä 3-1. KuPS siirtyi 5. minuutilla johtoon, mutta HJK ei siitä panikoitunut.
– Meillä alku ei ollut yhtä hyvä kuin KuPSille. Se maali alussa herätti meidät. Joskus on vähän vaikeaa päästä liikkeelle. Joskus voi olla hyvä asia, että noinkin aikaisin tulee maali vastaan, kommentoi HJK:n valmentaja Sixten Boström.
Boström totesi HJK:n olevan nyt paljon valmiimpi ryhmä kuin vuosi sitten.
– Kun mennään vuosi taaksepäin ja ajatellaan, mitä olisi silloin tapahtunut, tuli nyt ihan erilainen käänne siihen. Viime vuonna olisi tullut jonkinnäköistä paniikinpoikasta ja yliyrittämistä. Joukkue on kasvanut siten, että joukkue pelaa sillä tavalla, kuin pystyy parhaimmillaan ja kyllä ne maalipaikat sieltä tulee, kuten tänään kävi.
HJK hallitsi peliä täysin jopa 80 minuuttia.
– Ekan kympin jälkeen löydettiin oma peli ja löydettiin niitä aukkoja, joista päästiin läpi. Päästiin maalipaikoille ja onneksi saatiin tehtyä ensimmäisellä puoliajalla jo kaksi maalia, Boström sanoi.
Avausottelussaan viime sunnuntaina HJK voitti Jaron 1-0.
– Puhuin Jaro-pelin jälkeen, että meidän pallollisen pelin pitää parantua ja tänään se oli paljon parempaa. Sen takia tilanteita tulikin tänään huomattavasti enemmän. Olisi voinut tulla maaleja lisääkin, Boström sanoi.
HJK:n tuore senegalilaishankinta Macoumba Kandji teki 1-1 -maalin ja hankki toisen puoliajan alussa rankkarin.
– Paljon hyviä suorituksia tänään. Iloista oli nähdä, että Kandji ensimmäisessä pelissään alun pienen katselemisen jälkeen pääsi mukaan ja osoitti, mitä me ollaan ajateltu, että hän olisi joukkueessamme, Boström kiitteli.
– Toinen ilonaihe oli, että Alex Lehtinen pelasi ensimmäisen Liigaottelunsa. Hyvä asia jatkuvuuden kannalta, Boström päätti.
Otto Palojärvi

































