Jalkapallon Veikkausliigassa on ehditty pelata jo kolme ottelua loppuun lauantaina. Sarjakärki HJK koki jälleen ison pettymyksen.

HJK jäi FC Lahden vieraana 0-0-tasapeliin. Kyseessä oli jo toinen peräkkäinen maaliton tasapeli Klubille, sillä myös Stadin derbyssä HIFK:ta vastaan se koki saman kohtalon.

HJK iski pallon avausjaksolla pussiin jo kertaalleen, mutta osuma hylättiin paitsiona. Atomu Tanaka olisi voinut itsekin sijoittaa pallon verkkoon, mutta hän pelasi kuitenkin Vincent Onovolle, joka laukoi maalin. Onovo oli kuitenkin tilanteessa paitsiossa, joten maali jäi syntymättä.

HJK loi muutenkin vastustajaansa enemmän maalipaikkoja, mutta tehottomuus vaivasi.

HJK jatkaa tuloksesta huolimatta Veikkausliigan kärjessä, vaikka VPS otti jo helsinkiläisiä kiinni. Toiseksi sarjassa nousseet vaasalaiset kaatoivat lauantaina PS Kemin vieraissa 1-0-lukemin. Juha Hakola iski VPS:n voittomaalin jo 4. minuutilla. Eroa joukkueiden välillä on kuitenkin vain kaksi pistettä.

Päivän kolmannessa ottelussa HIFK koki 0-2-tappion turkulaiselle FC Interille. Kosta Manev vei Interin 1-0-johtoon 26. minuutilla ja Macoumba Kandji iski loppulukemiksi 2-0 79. minuutilla. HIFK jatkaa sarjassa 10. sijalla. HIFK:lle sopi hyvin se, että myös PS Kemi hävisi, eikä päässyt helsinkiläisten ohi sarjataulukossa.

FC Lahti nousi neljänneksi ja FC Inter kolmanneksi Veikkausliigassa.

Lauantaina Veikkausliigassa pelataan vielä kolme ottelua.

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)