Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava HIFK tiedottaa topparinsa Pauli Kuusijärven kauden olevan ohitse. Kuusijärvi loukkasi polvensa 17. heinäkuuta pelatussa KuPS-ottelussa. Hän joutuu polvileikkaukseen, josta toipuminen kestää ensi vuoden puolelle.

– Alkukauden vaikean loukkaantumisen jälkeen tuntuu turhauttavalta, että heti kun pääsi kunnon pelikuntoon niin joutuu jättämään pelikentät pidemmäksi aikaa. Ensimmäinen ajatukseni heti ”tuomion” kuultuani oli, että kun vaan saisi aloittaa kuntouttamisen. Tämä on elämäni ensimmäinen polvileikkaus, mutta uskon, että olen selvittänyt elämässäni tiukempiakin paikkoja, joten otetaan tämäkin haasteena, Kuusijärvi kertoo HIFK:n verkkosivuilla.

Kuusijärvellä on sopimus HIFK:n kanssa voimassa kaudesta 2018.

– Tarkoitus on skulata Veikkausliigaa HIFK:n paidassa myös ensi kaudella ja käydä nikkaamassa perinteeksi muodostunut voittomaali Klackenin edessä. Ja terveiset Stadin Kingeille – pitäkää fanit liput liehumassa ja hymyillään kun nähdään, Kuusijärvi sanoo.

Kuusijärven loukkaantuminen tuli HIFK:lle pahaan paikkaan. Joukkue on Veikkausliigan sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Voittoja on tällä kaudella tullut vain kaksi.

https://twitter.com/HIFKedustus/status/889741064990584833

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)