Suomen miesten Ykkösessä pelattiin helteisenä lauantaina kaksi ottelua.

Valkeakoskella Haka näytti kaapin paikan vieraisille tulleille joensuulaisille nöyryyttämällä JIPPO:a lukemin 5-0. Ottelu oli ohi jo rapian puolen tunninpelin jälkeen kun kotijoukkueen Kalle Multanen viimeisteli rangaistuspilkulta Haka:lle jo neljän maalin etumatkan. Henry Ugwunna taiteili vielä loppuhetkillä yhden maalin kotijoukkueelle.

Haka on nyt sarjassa neljäntenä ja JIPPO kahdeksantena.

Helsingin derbyssä kotijoukkue HIFK aloitti vahvati ja siirtyi puolen tunnin pelin jälkeen johtoon Tuomas Mustosen maalilla. Toisella puoliajalla Sami Okkonen lisäsi johtoa ja laukoi lukemiksi 2-0. Viikinkien liukas kärkipelaaja Fidan Seferi toi vieraat lukemiin 2-1 pari kymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. Sami Okkonen kuitenkin lopetti vieraiden takaa-ajon tekemällä loppunumeroiksi 3-1.

Tähtirinnat nousivat voittonsa myötä Ykkösessä kolmanneksi pisteen päähän PK-35 Vantaasta. Viikingit jatkavat sarjan jumbona.

KTP johtaa sarjaa ylivoimaisesti kahdeksan pisteen kaulalla.

Ykkönen lauantaina 26.6.

Haka – JIPPO 5-0 (4-0)
1-0 Kalle Multanen (14)
2-0 Venandze Zeze (29)
3-0 Kalle Multanen (34)
4-0 Kalle Multanen (37) rp.
5-0 Henry Ugwunna (84)

HIFK – Viikingit 3-1 (1-0)
1-0 Tuomas Mustonen (33)
2-0 Sami Okkonen (50)
2-1 Fidan Seferi (68)
3-1 Sami Okkonen (81)

LUE MYÖS: Vilma Nissinen tunnusti IS:lle – teki kivan tilin kohullaan (UrheiluAreena.fi)