Jalkapallon Naisten Liigan pelaajat eivät ole tyytyväisiä sarjan otteluohjelmaan. Asia selviää Jalkapallon pelaajayhdistyksen kyselystä.

Naisten Liigan otteluohjelma ja muun muassa koko elokuun kestävä pelitauko on herättänyt paljon keskustelua.

JPY:n kyselyn ja keskustelujen perusteella nykysysteemiin ei olla tyytyväisiä. Sarjan toivotaan alkavan myöhemmin, nyt maaliskuun kahden pelin aloituksen jälkeen oli heti pitkä tauko. Koko elokuun pelitaukoa ei pidetty hyvänä asiana, sillä näin EM-kisojen tuomaa positiivista nostetta naisjalkapallon ympärillä ei pystytty hyödyntämään.

Naisten Liigassa pelataan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen kuusi parasta joukkuetta jatkavat yläloppusarjassa. Sijoille 7-10 sijoittuneet pelaavat putoamista vastaan alaloppusarjassa. JPY:n kyselyn mukaan pelaajisto haluaisi harkita kolminkertaista sarjaa uudestaan. Myöskään nykyinen Suomen Cupin systeemi ei kerää kiitosta.

JPY:n varapuheenjohtaja Katarina Naumanen korostaa, että pelaajien ääntä olisi kuultava enemmän.

– Sarjaohjelman teko ei ole helppoa. On huomioitava niin monta eri puolta ja maajoukkueiden rooli on myös tärkeä. JPY:n tavoitteena on kuitenkin saada pelaajan ääni paremmin kuuluviin, kun jatkossa otteluohjelmista keskustellaan Palloliiton kanssa, Naumanen toteaa.

Lähde: JPY:n verkkosivut

https://twitter.com/FPAFinland/status/898150538411421696

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)