FC Lahden historian ensimmäinen jalkapallon euro-ottelu pelataan torstaina, kun vastaan asettuu albanialainen KS Dinamo Tirana Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Dinamo kuuluu Albanian suuriin joukkueisiin ja sillä on kosolti kokemusta Euroopan eri Cup-kilpailuista.

– Dinamolle on tärkeää osallistua Eurooppa-liigaan ja olemme keskittyneet valmistautumisessamme tähän otteluun. Tilanne on erilainen kuin vastustajallamme, koska täällä sarjaa pelataan ja meillä se loppui toukokuun alussa. Aloitimme harjoittelun kesäkuussa ja lisäksi olemme pelanneet kaksi harjoitusottelua ennen tänne tuloamme, kertoo vieraiden päävalmentaja Shkelqim Muca.

– Tiedämme, että saamme vastaamme kovakuntoisen ja fyysisen joukkueen, mutta toivomme, että pääsemme ensimmäiseltä kierrokselta eteenpäin. Viime kaudelta joukkueeseemme on tullut neljä uutta pelaajaa, joiden sopeutuminen joukkueeseen on vielä kesken. Pelaamme albanialaistyylisesti teknistä ja nopeaa peliä. Tärkeimmät pelaajamme ovat albanian maajoukkueessa pelaavat Arian Pisha sekä Elis Bakaj, kuvailee Muca joukkuettaan.

Lahtelaisten päävalmentaja Ilkka Mäkelä tietää, mitä kansainvälisissä otteluissa on odotettavissa, sillä hänellä on niistä kokemusta sekä pelaajana että valmentajana.

– Joukkueet ovat vieraita toisilleen. Kumpikaan ei tiedä vastustajastaan oikeastaan muuta, kuin millaisella pelityylillä vastustaja maantieteellisen sijaintinsa mukaan todennäköisesti pelaa. Minkäänlaisia videonauhoja ei ole ollut saatavilla.

– Tällaisessa tilanteessa kokemuksella on suuri merkitys. Se, kumpi aiemmin ja paremmin tunnistaa vastustajan vahvuudet ja heikkoudet, on vahvoilla. Helteiset olosuhteet ovat varmasti sitä, mihin vieraamme ovat tottuneet, joten tästä kelistä on heille varmasti apua, Mäkelä arvelee.

Otteluparin toinen osaottelu pelataan Tiranassa ensi torstaina, joten torstaina ei vielä ratkaista muuta kuin asetelmat seuraavaan otteluun. Mäkelän mukaan kotona on oltava aktiivisia, sillä albanilaisten fanaattinen yleisö on Tiranassa Dinamolle varmasti etu.

– Kotiottelussa on hyökättävä ja panostettava maalintekoon, sillä Tiranassa se tulee olemaan vaikeampaa. Näissä otteluissa tulee välillä outoja tilanteita ja kaikkeen täytyy olla valmiina. Haluamme jatkaa Eurooppa-liigaa tämänkin otteluparin jälkeen, Mäkelä sanoo.

Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksen ottelu FC Lahti – KS Dinamo Tirana alkaa kello 18.30.