Jalkapallon MM-lopputurnaus jatkuu sunnuntaina kahdella neljännesvälieräottelulla. Isäntämaa Venäjä saa vastaansa yhden kovimman ennakkosuosikin Espanjan ja Tanska pyrkii puolestaan kampeamaan Kroatiaa jatkosta.
Moskovassa klo 17 käynnistyvässä Espanjan ja Venäjän välisestä ottelusta ei tunnetta, eikkä tunnelmaa tule puuttumaan.
Espanjan keskikentällä hääräävä Thiago Alcantara tietää tarkalleen, mikä heitä Luzhniki-stadionin huumassa odottaa.
– Emme pelaa vain 11 venäläistä vastaan. Heitä on vastassamme valtava määrä. Heitä on tuhansia ja taas tuhansia, Alcantara alleviivasi joukkueensa lehdistötilaisuudessa.
Espanja voitti alkulohkonsa ja samaan ylsi myös Kroatia. Venäjä ja Tanska olivat puolestaan lohkoissaan kakkosia.
Venäjä on osoittanut turnauksessa loistavia otteita, mutta ainakin tilastollisesti katsoen Espanja on silti edelleen ottelun selkeä suosikki. Espanja on pelannut 23 viimeistä otteluaan ilman tappioita. Venäjän kisoissa kritiikkiä saanut maalivahti Davide de Gea on päästänyt taakseen sittenkin vain viisi palloa.
Espanjan tavoin myös Tanska lähtee välieräottelun mainio saldo plakkarissaan. Tanska on poistunut viimeksi häviäjänä kentältä vuoden 2016 lokakuussa.
Tanska on ollut tätä ennen viimeksi mukana MM-lopputurnauksen pudotuspeleissä vuonna 2002. Kroatia on taasen yltänyt edellisen kerran jatkoon lohkovaiheesta vuonna 1998.
Kroatian ja Tanskan välinen vääntö käynnistyy tänään klo 21.

































