Jalkapallon MM-kisojen neljännesvälieräparit ovat selvillä. Kaavio on melko kaksijakoinen, sillä toisella puolella pelaavat lähes kaikki turnauksen mestarisuosikit.

Kaavion vasen puoli on ainakin ennakkoon ajatellen paljon oikeaa laadukkaampi. Argentiina, Ranska, Belgia, Uruguay, Portugali sekä kisojen suursuosikki Brasilia ovat kaikki samalla puolella kaaviota. Varmaa on jo nyt, että yksi suuri suosikki putoaa jo lauantaina, sillä Argentiina kohtaa heti Ranskan ja Uruguay pelaa puolestaan Portugalia vastaan.

Kaavion oikealla puolella Englannille voi aueta jopa ”kaikkien aikojen sauma” edetä pitkälle, sillä vaikka maa kohtaa heti Kolumbian ensimmäisenä, on kaaviossa seuraavaksi tyrkyllä joko Ruotsi tai Sveitsi. Oikealla puolella kaaviota on vain yksi todellinen jalkapallon suurmaa, Espanja. Sen Englanti kohtaa kuitenkin vasta viimeistään välierissä, mikäli se sinne saakka selviytyisi. Välieräpaikka vaatisi Englannilta siis Kolumbian ja Ruotsi/Sveitsin voittamista. Ei mikään mahdoton tehtävä. Englanti ei ole pelannut MM-kisojen välierissä sitten vuoden 1990 turnauksen. MM-kultaa maa on juhlinut vain kerran, vuonna 1966.

Jalkapallon maailmanmestari on selvillä 15. heinäkuuta.

Ville Hirvonen (@hirvonenville)

https://twitter.com/FIFAWorldCup/status/1012428370192293889

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)