Kuluvan kauden Mestareiden liigan puhuttaneimpiin seuroihin lukeutuu belgialainen Club Brügge. Joukkue jatkaa puhtaalla pelillä B-lohkon kärjessä, kun se kukisti tiistaina Espanjan suurseura Atletico Madridin.
Brügge kukisti Atletico Madridin kotikentällään lukemin 2-0. Ottelun maaleista vastasivat Kamal Sowah ja Barcelonan organisaatiosta seuraan siirtynyt Ferran Jutgla. Tätä ennen Brügge oli ehtinyt voittaa myös lohkon muut joukkueet Porton ja Bayer Leverkusenin.
Vieläkin hämmästyttävämmäksi Club Brüggen voittokulun tekee se, ettei joukkue ole päästänyt vielä maaliakaan alkulohkossa. Sinimustien maalia vartioiva entinen Liverpool-maalivahti Simon Mignolet olikin innoissaan tiistaisen voiton jälkeen.
– Olemme jo eläneet hienoja aikoja stadionillamme, mutta tämä oli todella erityinen ilta. Kaikki tekivät työnsä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa, vaikka heidän prässinsä toisella puoliajalla teki asiat vaikeaksi. Olen todella tyytyväinen ja tämä on hieno asia koko belgialaiselle jalkapallolle, Mignolet sanoi RTL-radiokanavalle ottelun jälkeen.
Lohkon toisessa ottelussa Porto kylvetti Leverkusenia samoin lukemin. Leverkusenin maalia vartioi totuttuun tapaan Huuhkajien Lukas Hradecky.
Lue myös:
Shokkitappio vei Barcelonan kuilun partaalle – valmentaja syytti tuomareita
Lue myös:
Napoli järjesti melkoiset murskajaiset Mestarien liigassa, Inter Milan yllätti Barcelonan

































