Napoliin siirtynyt Rasmus Höjlund ei muistele kaiholla aikaansa Manchester Unitedissa. Erityistä kritiikkiä saa päävalmentaja Ruben Amorim.
Höjlund siirtyi tänä kesänä Unitedista Napoliin noin 45 miljoonalla eurolla. Hän vietti ensin viime kauden Napolissa lainalla, kunnes siirrosta tehtiin pysyvä.
Manchester United hankki Höjlundin Atalantasta kesällä 2023 peräti 85 miljoonalla eurolla. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli joukkueen paras maalintekijä ja voitti FA Cupin Erik ten Hagin alaisuudessa.
Amorimin saavuttua Unitedin päävalmentajaksi marraskuussa 2024 Höjlundin tehot kuitenkin romahtivat. Hän teki portugalilaisvalmentajan alaisuudessa vain kahdeksan maalia 40 ottelussa.
– En usko, että mikään yksittäinen asia meni pieleen. Saavuin seuraan, jossa oli valmentaja. Kausi oli vaikea ja loukkaantumisia oli paljon, mutta voitimme FA Cupin ja olin joukkueen paras maalintekijä, Höjlund kertoi Gazzetta dello Sportille.
– Sitten kävimme läpi vaikean jakson ja Amorim saapui. Hän on erinomainen valmentaja, mutta pelityyli oli erilainen. Joukkueen piti sopeutua siihen, ja se oli monimutkaista. Me kaikki kärsimme.
Höjlund muistutti myös siitä, kuinka pienestä hänen United-uransa olisi voinut saada erilaisen suunnan. United hävisi Tottenhamille Eurooppa-liigan finaalin niukasti 0–1.
– Ensimmäinen vuoteni oli menestys, toinen ei. Mutta pelasin Eurooppa-liigan finaalissa. Jos olisimme voittaneet, tarina olisi ollut erilainen. Sellaista jalkapallo on.
Höjlundin asema Unitedissa heikkeni entisestään, kun seura hankki Benjamin Seskon, Bryan Mbeumon ja Matheus Cunhan. Lopulta hyökkääjä siirtyi Napoliin lainalle ja myöhemmin pysyvästi.

































