Jalkapallon MM-kisoissa saatiin tänään ensimmäiset lohkot päätökseensä.
A-lohkosta jatkopaikat nappasivat Uruguay ja turnausisäntä Venäjä. B-lohkosta jatkoon ylsivät Espanja ja Portugali.
Iltaotteluissa nähtiin hurjaa draamaa, kun Portugali ja Espanja kärsivät isoista ongelmista.
Portugali pelasi 1-1-tasapelin Iranin kanssa. Portugali siirtyi avauspuoliajalla johtoon Ricardon Quaresman maalilla, mutta Iran tuli ottelussa tasoihin lisäajalla, kun Karim Ansarifard upotti pallon maaliin rangaistuspotkusta. Rankkari tuomittiin vasta videotarkistuksen jälkeen. Hetkeä myöhemmin Iran oli siirtyä ottelussa johtoon, kun Vahid Amiri sai huippupaikan. Miehen laukaus painui kuitenkin sivuverkkoihin, mikä tiesi Iranin kisojen päättymistä. Mikäli Amirin laukaus olisi painunut maaliin ja Iran olisi voittanut, olisi Portugali jäänyt lohkon kolmoseksi ja tippunut kisoista.
Myös Espanjalla oli tukalaa Marokon kanssa, kun ottelu päättyi 2-2. Marokko siirtyi 14. minuutilla johtoon, kun Khalid Boutaib pääsi heiluttamaan maaliverkkoja. Tauolle mentiin 1-1-lukemista, kun Isco oli tasoittanut ottelun 19. minuutilla.
Marokko siirtyi yllättäen johtoon 81. minuutilla Youssef En-Nessirin puskun painuttua Espanjan maaliin. Espanjalaiset onnistuivat kuitenkin tasoittamaan ottelun lisäajalla, kun Iago Aspas onnistui maalinteossa. Jännitystä pidettiin kuitenkin yllä pitkään, sillä miehen maali tarkastettiin videolta.
Samalla saatiin selville myös MM-kisojen ensimmäiset neljännesvälieräparit. Venäjä jäi lohkossaan toiseksi, joten se saa vastaansa B-lohkon voittajan, Espanjan. Portugali joutuu puolestaan kovempaan seuraan, kun se kohtaa Uruguayn.
Ensimmäiset neljännesvälieräottelut pelataan tämän viikon lauantaina.

































