Video: Sportivo TV

Cristiano Ronaldo pääsi vihdoin juhlimaan pitkään himoitsemaansa Saudi-Arabian mestaruutta. Yksi palkinto meni kuitenkin sivusuun.

Ronaldo siirtyi Al-Nassriin joulukuussa 2022 ja on jahdannut sen jälkeen isoa pokaalia. Viikolla hänen odotuksensa palkittiin, kun Al-Nassr kaatoi päätöskierroksen ottelussa Damacin 4-1.

Ronaldo iski päätösottelussa kaksi maalia ja viimeisteli kauden aikana yhteensä 28 maalia, mutta siitä huolimatta sarjan kauden parhaan pelaajan palkinto meni hänen joukkuekaverilleen Joao Felixille. Portugalilaispelaaja viimeisteli tällä kaudella 20 maalia ja syötti 13 osumaa.

Felixin ura oli pitkään pahassa alamäessä, kun hän epäonnistui niin Atletico Madridissa kuin Chelseassa. Hän siirtyikin saudiseuraan täksi kaudeksi 30 miljoonalla eurolla ja on saanut samalla uralleen uutta puhtia.