Bayern München on solminut itävaltalaispuolustaja Konrad Laimerin kanssa. Uusi sopimus on kolmivuotinen.
29-vuotias Laimer siirtyi Bayerniin RB Leipzigista kesällä 2023. Hän on pelannut seurassa tähän mennessä 136 ottelua ja ollut voittamassa kahta Bundesliigan mestaruutta sekä Saksan cupia.
Laimer edusti Itävaltaa myös vuoden 2026 MM-kisoissa, joissa maa eteni pudotuspeleihin. Hän pelasi turnauksessa neljä ottelua.
Vaikka Laimer tunnetaan ensisijaisesti puolustavana pelaajana, hän onnistui viime kaudella myös hyökkäyspäässä. Kaikissa kilpailuissa syntyi kolme maalia ja 13 maalisyöttöä.
– Minulle on todella erityistä pelata Bayernin paidassa. Olen usein sanonut, kuinka onnellinen olen Münchenissä ja kuinka paljon nautin jalkapallon pelaamisesta tässä joukkueessa. Tunsin sen jo ensimmäisestä päivästä lähtien, Laimer sanoi seuran verkkosivuilla.
– Voin auttaa joukkuetta monella pelipaikalla ja haluan antaa Bayernille kaikkeni joka ikinen sekunti. Tämän joukkueen kanssa kaikki on mahdollista, ja odotan jo innolla uuden kauden alkua, hän jatkoi.






























