
Maanantain viimeisessä ottelussa oli Brasilian ja Panaman vuoro avata MM-kisaurakkansa. Brasilia hallitsi peliä mielin määrin ennakkosuosikin asemansa mukaisesti ja voitti 4-0.
Brasilia aloitti Panama-ottelun odotetun vahvasti ja meniAry Borgesinkahdella maalilla kahden maalin johtoon 39 minuutissa. Panamalla oli suuria vaikeuksia saada yhtään mitään aikaan hyökkäysalueellaan.
Toisella puoliajalla Brasilia hallitsi vahvasti edelleen, mutta sortui ajoittain myös lepsuiluun, joka avasi Panamalle yllättäviä paikkoja. Panama sai myös tuoreita jalkoja vaihdosta kentälle.
Beatrizavasi Brasilian toisen puoliajan maalitilin 48. minuutilla Borgesin syötöstä ja Borges viimeisteli hattutemppunsa 70. minuutilla. Panama sai muutaman maalipaikan loppua kohden, mutta jäi ilman palkintoa.
Voitollaan Brasilia nousi lohkokärkeen. Panama on hännänhuippu.
Lue myös:Saksa rökitti Marokon rumin lukemin MM-kisa-avauksessaan