Jalkapallon MM-kisoissa pelattiin lauantaina ensimmäiset pudotuspeliottelut. Ranska lähetti Argentiinan kotimatkalle.

Samalla saattoi hyvinkin päättyä yksi merkittävä maajoukkueura. Voi nimittäin olla, että Ranska-ottelu oli 31-vuotiaalle Lionel Messille uran viimeinen maajoukkueessa. Messi on jo kertaalleen lopettanut maajoukkueuransa koettuaan liian monta pettymystä ja yksi sellainen lisää tuli lauantaina.

Argentiinan keskikenttämies Javier Mascherano ilmoitti pelin jälkeen lopettavansa maajoukkueessa, mutta ei toivo Messin päätyvän samaan ratkaisuun.

– Toivon, että Messillä riittää vielä intohimoa pelaamiseen maajoukkueessa ja että kaikki jättäisivät hänet rauhaan. Kukaan toinen maajoukkuepelaaja ei koe samanlaisia paineita kuin Argentiinan pelaajat ja mielestäni niitä hallittiin nyt hyvin, Mascherano sanoi ESPN:lle.

– Nyt Messin pitää rauhoittua ja lähteä lomalle perheensä kanssa. Sen jälkeen hänen tulisi jatkaa pelaamista, sillä jos hän päättää lopettaa, tajuamme sitten vasta kaikki, miten mahtava pelaaja hän on, Mascherano hehkutti.

Lionel Messi oli MM-kisoissa vaisu. Argentiinan ykköstähti teki vain yhden maalin. Messin pahin kiistakumppani, Portugalin tähti Cristiano Ronaldo ylsi neljään maaliin, mutta Ronaldonkin turnaus päättyi Messin kanssa samana päivänä, kun Uruguay pudotti Portugalin jatkosta.

Ville Hirvonen (@hirvonenville)

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)