Selkä seinää vastaan jalkapallon MM-kisojen D-lohkon päätösotteluun lähtenyt Argentiina raivasi paikkansa 16 parhaan joukkoon. Islannin tie nousi sen sijaan katkeralla tavalla pystyyn. Kroatia kukisti Islannin 2-1 (0-0).

Argentiina peittosi puolestaan Nigerian Pietarin jännitysnäytelmässä maalein 2-1 (1-0).

Voittajien avausmaalin viimeisteli Lionel Messi ottelun 14. minuutilla. Osuma oli Messille turnauksen ensimmäinen.

Nigeria tuli tasoihin 51. minuutilla, kun pallo vietiin pilkulle. Argentiinan maalivahti Franco Armani aavisti väärin ja Victor Moses pisti pallon varmasti verkon perukoille.

Lopullista ratkaisua saatiin odottaa 86. minuutille, jolloin Marcos Rojo päästi Argentiinan lopullisesti piinasta. Pallo pilkun paikkeilta kylmähermoisesti sisään ja Argentiinan helpottuneen riehakas intiaanitanssi sai alkaa muutamaa minuuttia myöhemmin.

Islanti oli pitkään jatkopaikassa kiinni kohdatessaan jo aiemmin 16 joukkoon tiensä selvittäneen lohkovoittaja Kroatian.

Toiveet romahtivat lopullisesti 90. minuutilla, jolloin Ivan Perisic järjesti maansurun Islantiin.

Kroatia teki ottelun ensimmäisen maalin Milan Badelin toimesta 53. minuutilla.

Islannin tasoitus tuli tyylikkäästi 23 minuuttia myöhemmin, kun Gyldi Sigurdsson pamautti pallon pilkulta voimalla maalin kattoon.

https://twitter.com/FIFAWorldCup/status/1011700085967769602

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)