Jalkapallon Veikkausliigassa kolmanneksi viimeisenä majaileva PS Kemi on hankkinut 18-vuotiaiden maajoukkueen hyökkääjän Albion Ademin loppukaudeksi riveihinsä. Ademi siirtyy FC Interistä lainasopimuksella PS Kemiin.

– Lahjakas, nopea ja erittäin sähäkkä kaveri yksi vastaan yksi -tilanteissa. Hän tuo meidän laitapeliimme lisää vaihtoehtoja, kommentoi PS Kemin valmentaja Jari Åhman seuransa verkkosivuilla.

Ademi on käytettävissä jo lauantaina, kun PS Kemi kohtaa kotiyleisönsä edessä FC Inter -kotiottelussa. Åhman kuitenkin muistuttaa, ettei Ademi ole automaattisesti avauskokoonpanossa.

– Myös hänen pitää taistella paikkansa pelaavaan kokoonpanoon omilla esityksellään. Hän tietää tämän ja on tullut positiivisella ilmeellä mukaan joukkueeseen, Åhman painottaa.

Vuonna 1999 syntynyt Ademi on pelannut Veikkausliigassa tällä kaudella kolmessa ottelussa. Hän on TPS:n kasvatti.

Ademi pelasi seuran edustusjoukkueessa kymmenen ottelua Ykkösessä kaudella 2015 tehden kaksi maalia. FC Interiin hän siirtyi heinäkuussa 2016 ja pelasi ensimmäisen ottelunsa Veikkausliigassa viime syyskuussa ottelussa SJK-FC Inter. Albion on käynyt myös esittelemässä taitojaan Englannissa Manchester Unitedin, Manchester Cityn sekä Stoken organisaatioille.

Lähde: PS Kemin verkkosivut

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)