Jääkiekon SM-liigan runkosarjan voitossa tukevasti kiinni olevan Rauman Lukko kertoi tiistaina hienoja uutisia. Koronaviruksen vuoksi Turun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla 27 päivää ollut päävalmentaja Pekka Virta on palannut Lukon pukukoppiin.
Virta on tosin edelleen sairauslomalla ja hän seuraa otteluita katsomosta käsin. Lukko kohtaa TPS:n tiistain kärkiottelussa Turussa. Lukko kertoo, että Virta on ollut taas osana joukkueen arkea viikon ajan JYP-kotiottelusta lähtien.
– Vointini paranee koko ajan ja opin päivä päivältä elämään nykyisen voinnin kanssa: missä kohtaa pitää istua alas ja mitä kannattaa milloinkin tehdä, Virta kertoo Lukon verkkosivuilla.
– Ollakseni tässä loppukauden mukana, koen, että minun tulee olla päivittäisessä tekemisessä mukana. Välipäivinä olen täällä hallilla käynyt palavereissa ja käymässä keskusteluja yksittäisten pelaajien kanssa. Palautteet ja vaatimustaso pyörivät lähinnä pelien ympärillä nyt, kun tahti on kova. Jokainen vetää täysillä joka harjoituksen ja vaihdon läpi, kuten tähänkin asti, Virta jatkaa.
Virta kuitenkin muistuttaa, että toipuminen on yhä kesken. Lisähappi on toistaiseksi vielä tarpeen, mutta varsinainen työarki on jo hyvin pitkälti samanlainen kuin ennen sairastumista. Virta on pystynyt pitämään joukkoihinsa yhteyttä videopuheluiden avulla, mutta hän kokee kokonaisvaltaisemman läsnäolonsa parempana vaihtoehtona niin joukkueelle kuin itselleenkin.
– JYP-ottelusta asti olen ottanut päävastuun ja viime kädessä päätän esimerkiksi kokoonpanoista. Se vaikutti toimivan ja sillä tavalla mennään nyt toistaiseksi, vaikka Eepi (Erik Hämäläinen) ja Kauvo (Jarkko Kauvosaari) penkin takana seisovatkin ja vastaavat ottelun aikana peluutuksesta, Virta paljastaa.
– Joukkue saa siitä energiaa, kun käytännössä nyt ollaan palattu normaaliin työnjakoon monella kantilla. Itselleni tämä on vain positiivista toipumisen kannalta. Oman voinnin mukaan terveys edellä tässä kuitenkin mennään päivä kerrallaan.
Vierasotteluihin Virta kulkee omalla kyydillään. Vaikka hänelle on Lukon puolelta annettu aikaa ja tilaa toipumiselle niin paljon kuin hän sitä suinkin tarvitsee, rakkaus lajiin ja omaan työhön vetävät vahvasti Äijänsuolle. Tilannetta tarkastellaan uudelleen, jos työnteko näyttää edistävän tai haittaavan toipumista.
– Tykkään kauheasti olla täällä, tietysti pitää olla huolellinen hygienian ja jaksamisen suhteen. Tilastot osoittavat, että suurin osa sairastuneista palaa ennalleen vuoden sisällä ja sekin ajaa ja innostaa eteenpäin, Virta sanoo.
Lähde: Lukko






























