TPS:n nuori 19-vuotias puolustaja Emil Viro on noussut esiin SM-liigan pudotuspeleissä. Runkosarjassa maaleja tuli neljä, mutta pudotuspeleissä tahti on kiihtynyt.

Viro teki Pelicans-sarjassa kaksi maalia ja jälkimmäinen niistä oli iso osuma.

Viro teki TPS:n 1-1-tasoitusmaalin Pelicansia vastaan viidennessä ottelussa ja se maali oli turkulaisille todella iso henkisesti.

– En osaa sanoa mistä johtuu, että nyt on tullut maaleja. Toisessa maalissa oli tuuriakin matkalla. Ensimmäinen oli sentään hyvä kuti etukulmaan. Nyt on kiekko pomppinut minulle enkä valita, Viro sanoo Liigan verkkosivujen haastattelussa.

Seuraavana haasteena Virolla ja TPS:llä on välierät ja Helsingin IFK.

– Kovaa taistelua on taas luvassa. HIFK on tosi laadukas joukkue ja kokeneempi kuin me. Kovaa mennään taas, mutta minulla on hyvä luotto meidän omaan tekemiseemme. Finaalipaikka tulee vaatimaan parasta osaamistamme jokaisessa pelissä, Viro ennakoi.

Viron mukaan HIFK on vahva, mutta silti kaadettavissa, eikä siihen tarvita mitään kaneja hatusta.

– HIFK kaatuu kyllä meidän omalla pelillämme. Kiekkoa vain pakkien taakse ja sinne painetta. Kovan paineen kautta HIFK:lle tulee sitten virheitä ja meille aukeaa sitä kautta paikkoja, Viro miettii.

HIFK:n ja TPS:n välieräsarja alkaa torstaina Helsingissä. Kolmella voitolla irtoaa finaalipaikka.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)