TPS:n ottelut jatkuvat tänään Lahdessa Pelicansin vieraana. Vastaansa turkulaiset saavat sarjassa neljäntenä olevan Lahden Pelicansin. Viime ajat vaisusti pelannut TPS on Liigassa kolmantena tasapistein Tapparan kanssa.
Turkulaisten kokoonpanoon on tehty muutoksia edellisen Ilves-ottelun jälkeen. Loukkaantumisestaan toipunut Lauri Pajuniemi palaa mustavalkoisten kolmoskentän oikeaan laitaan.
– Vastaavasti kokoonpanosta tänään puuttuvan Kaapo Kakon tilannetta seurataan Day-To-Day -statuksella, todetaan TPS:n sivuilla.
Joukkueet kohtaavat illalla kolmannen kuluvalla kaudella. Voitot ovat tasan 1-1.
– Rehellinen palaute viime pelistä oli se, että olimme lähellä, mutta fokus ei ollut riittävä. Eli näennäisen hyvä ei loppujen lopuksi tuota mitään ja kaikille jää haalea olo, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen tähdentää.
– Haetaan vähän jo playoff-meininkiä. Jokainen tietää mitä yhden yksittäisen pelin voittaminen vaatii. Mennäänkö maila yhdessä kädessä puolittain tilanteisiin, vai mennäänkö me voittamaan niitä tilanteita. Sitä jälkimmäistä haetaan tänä iltana, Kaskinen jatkaa.
Lähde: TPS

































