NHL:n harjoitusottelussa Edmonton Oilers – Vancouver Canucks nähtiin kiihkeä tappelu varhain perjantaina Suomen aikaa. Sen tuloksena Oilersin Zack Kassian loukkaantui pahan näköisesti.
Kassian ja Canucksin Zack MacEwen myllyttivät kolmannessa erässä. Kassian joutui alakynteen ja paiskautui jään pintaan pää edellä. Isku oli valtava, sillä Kassianin kypärä oli irronnut.
Kassian makasi pitkään jään pinnassa, mitä ilmeisimmin tajuntansa menettäneenä. Hän pystyi ennen pitkää nousemaan ylös, ja hänet autettiin kaukalosta. Ottelun jälkeen hän oli kuitenkin jo pirteä.
– Näin hänet ottelun jälkeen. Hän oli hyvällä tuulella ja kertoili vitsejä, valmentaja Dave Tippett kertoi lehdistölle kamppailun jälkeen.
Oilers voitti ottelun maalein 3-2. Kamppailun ainoa suomalainen, Oilersin Jesse Puljujärvi, jäi tehopisteittä.
Päähän kohdistuvien iskujen vaarallisuudesta puhutaan nykyisin valtavasti jääkiekossa ja muissa urheilulajeissa. Aivotärähdyksillä ja muilla päävammoilla, varsinkin toistuessaan, voi olla vakavat pitkän aikavälin seuraukset.

































