
KalPa suli pahemman kerran jääkiekon SM-liigan välierien toisessa ottelussa Tapparaa vastaan.
Kaikki näytti hyvältä vielä kahden erän jälkeen. Taululla oli 4–1, ja KalPa näytti ottavan ensimmäisen kiinnityksensä välieräsarjassa.
Kolmas erä oli sitten lopulta täyttä tuskaa. Anton Levtchi iski ensin 2–4-kavennuksen. Sen jälkeen tilanne rauhoittui.
Tappara tykitti kuitenkin viimeisen viiden minuutin aikana peräti kolme maalia ja otti ison 5–4-voiton Kuopiosta. Oiva Keskinen maalasi ratkaisevan 5-4-osuman ajassa 57:35. Tappara johtaa nyt sarjaa voitoin 2–0.
Keskinen oli myös heti ottelun jälkeen MTV:n haastattelussa.
– Pääkoutsi (Rikard Grönborg) vähän herätteli meitä toisen erän jälkeen, niin kaikki alkoivat sen jälkeen pelaamaan. Uskottiin koko ajan omaan hommaan, niin nyt oli lopputulos hyvä meille.
– Joka kamppailu ja tilanne merkitsee. Ei ole väliä, mitä siellä taululla on tällä hetkellä. Joka tilanteeseen mennään täysillä, niin katsotaan mihin se riittää, kertoi Keskinen luotsin viestittäneen.
Kärpät taipui Oulussa Pelicansille maalein 3–5. Pelicans johti jo avauserän jälkeen 2-0, eikä Kärpät päässyt enää missään vaiheessa tasoihin. Pelicans johtaa sarjaa voitoin 2–0.
Molemmat välieräsarjat jatkuvat tiistaina.
Lue myös:Valtteri Bottaksen tallikaverista huolestuttavia uutisia