Yhdysvallat on aloittanut jääkiekon MM-turnauksen Tampereella tahmeasti. Latvian amerikkalaiset voittivat avausottelussaan 4-1, mutta Itävallan joukkue voitti vasta jatkoajalla 3-2, ja maanantaina Suomi antoi maanantaina amerikkalaisille isän kädestä voitettuaan 4-1.
Yhdysvallat oli Leijonia vastaan yllättävän paljon jäljessä niin viisikkopelissä kuin erikoistilannepelaamisessakin. Yhdysvaltojen joukkue on ollut koossa vasta viikon verran, mutta NHL-tason pelaajista kootun joukkueen pitäisi silti antaa Leijonille paljon kovempaa vastusta.
Itävalta on puolestaan yksi MM-kisojen surkeimmista joukkueista. Yhdysvallat oli itävaltalaisia vastaan kuitenkin isoissa vaikeuksissa ja menettikin yhden pisteen.
Selityksenä yhdysvaltalaisten heikoille otteille voi hakea yöelämästä. Sport Contentin tietojen mukaan useampia Yhdysvaltojen joukkueen pelaajia on bongattu Tampereen anniskelupaikoissa. Niissä viihtyminen ei tietenkään ole parasta valmistautumista peleihin.
Yllätyksenä baarikärpäsen puraisua ei voi pitää. Itse asiassa yllättävämpää olisi, jos amerikkalaispelaajat viettäisivät Tampereella puritaanista elämää.
NHL-pelaajat nähtiin MM-kisoissa ensi kertaa Wienissä 1977. Kanadan nimekkäät pelaajat tulivat silloin Itävaltaan sikailemaan ja ryyppäämään.
Meininki on vuosien saatossa vähän rauhoittunut, mutta mikään salaisuus ei ole, että pohjoisamerikkalaiset viihtyvät MM-kisoissa yhä baareissa.
Vuoden 2018 MM-kisoissa Tanskan Herningissä Sport Content seurasi amerikkalaisten NHL-kiekkoilijoiden hurjaa baarimeininkiä aitiopaikalta. Juhlajuoma näytti erityisen paljon maistuvan Calgary Flamesin tähtihyökkääjälleJohnny Gaudreaulle.
Silti Yhdysvallat menestyi. Baari-illoistaan huolimatta joukkue voitti pronssia.
Moraalisaarnoja voi pitää, mutta muistettakoon inhimillinenkin puoli. MM-turnaus on seitsemän kierroksen alkulohkoineen aivan ylipitkä turnaus raskaan 82 kierroksen NHL-runkosarjan jälkeen.
Yhdysvaltojen pelaajille MM-kisat eivät edusta leipätyötä eli NHL-jääkiekkoa. He ovat tekemässä MM-kisoissa niin sanotusti vapaaehtoistyötä päivärahapalkalla. Ja kotipuolessa heidän edesottamuksiaan MM-kisoissa ei juuri seurata, joten paineitakaan ei ole.
Teksti: Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös:USA:n maalivahti Suomen mahdollisesta edusta – ”Kuka tietää”






























