
Sebastian Aho ja Carolina Hurricanes kokivat kovia New York Islandersia vastaan pelatussa NHL:n pudotuspelien avauskierroksen viidennessä ottelussa. Aho iski komean maalin päätöserässä, mutta Islandersin kantti kesti loppuun asti.
Kuilun partaalla sarjassa jo käväissyt Islanders haki 3-2 -voiton. Carolina johtaa ottelusarjaa voitoin 3-2. Taistelu jatkuu Long Islandilla lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Aho koki kovia toisessa erässä, kun Pierre Engvallin laukoma kiekko osui suomalaistähden suuhun. Brock Nelson sivalsi sen jälkeen kiekon ilmasta sisään: 2-0.
Aho painui verisenä paikkailtavaksi pukukoppiin ja palasi tehokkaansa tositoimiin. Aho iski 3-2 -kavennuksen ajassa 50.28. Aholla on koossa kuusi tehopistettä tämän kevään pudotuspeleistä.
– On vaikeaa voittaa tähän aikaan vuodesta. Olemme valmiita pitkiin sarjoihin. Se ei ole iso juttu. Palaamme Long Islandille ja yritämme tehdä sen, mitä teimme siellä toissa iltana, Aho kuittasi kylmän viileästi tikit kasvoillaan.
Carolinan päävalmentaja Rod Brind’Amour kehui omiaan tappiosta huolimatta.
– Kiekot eivät vain pomppineet meille tänään. Se on niin selkeää ja yksinkertaista. Pari virhettä maksoivat meille, mutta pidin tavasta, jolla pelasimme. Pelasimme kovaa, Brind’Amour painottaa NHL:n verkkosivuilla.
NHL:n 1. pudotuspelikierroksen tulokset 26.4.:
Carolina-NY Islanders 2-3
Carolina johtaa ottelusarjaa 3-2
Dallas-Minnesota 4-0
Dallas johtaa ottelusarjaa 3-2
Edmonton-Los Angeles 6-3
Edmonton johtaa ottelusarjaa 3-2
Lue myös:Hirmuvire jatkuu – Roope Hintz hurjastelee pistepörssin piikkipaikalla
Lue myös:Sebastian Aho kävi verisenä pukukopissa – palasi ja sivalsi upean maalin