
Helsingin IFK jatkoi voittoputkeaan jääkiekon SM-liigassa perjantai-iltana, kun se kaatoi loppuunmyydyllä Nordiksella JYPin maalein 1-0.
Pelin taso ei ollut kummoinen, mutta pisteet tietysti kelpasivat kotijoukkueelle.
Maaleja saatiin odotella Nordiksella aina päätöserän lopulle saakka. Sitten kesken JYPin painostusjakson Petr Kodytek sai paikan ja laukoi kiekon JYP-vahti Oskari Salmista kohti. Hyvän ottelun pelannut Salminen ei saanut kiekkoa haltuun ja kiekko lirahti juuri ja juuri maaliviivan yli. Ottelun ainoa ja samalla voittomaaliksi jäänyt osuma syntyi 56.11.
HIFK nousi niukan voiton ansiosta 97 pisteeseen ja ainakin hetkellisesti toiseksi sarjassa. HIFK pyrkii tietysti neljän parhaan joukkoon runkosarjassa ja samalla suoraan puolivälieriin. Tälle unelmalle kolme pistettä teki todella hyvää.
HIFK:n ykköshahmo ottelussa oli maalivahti Roope Taponen. Hän piti toisessa ottelussa putkeen nollapelin.