
Sveitsin jääkiekon pääsarjassa NLA:ssa pelaava EHC Kloten tiedottaa tehneensä sopimuksen suomalaispuolustaja Sami Nikun kanssa.
Viime kaudella Niku pelasi SM-liigaa. Hän aloitti kautensa JYPissä, mutta siirtyi kesken kauden Ilvekseen, joka hyytyi mestaruustaistossa jo puolivälierävaiheessa.
Niku pelasi pisteiden valossa kuitenkin vahvan kauden. Hänen tehopisteensä olivat 12+37=49 ja niillä hän voitti puolustajien pistepörssin.
Niku pelasi NHL:ssä 2017-22 Winnipeg Jetsissa ja Montreal Canadiensissa. Hän ei kyennyt vakiinnuttamaan paikkaansa dollariliigassa ja pudotuspeleistä hänelle tuli kokemusta Pohjois-Amerikasta vain AHL:stä.
Nikun tavoitteena oli palata tulevaksi kaudeksi NHL:ään. Kloten-sopimus kertonee siitä, ettei riittävän hyvää tarjousta hänelle ollut NHL:stä tarjolla.
Niku voitti 2016 Suomen paidassa nuorten MM-kultaa. A-maajoukkueessa hän on edustanut Suomea vain EHT-turnauksissa.