HIFK suli Liigan keskiviikon kierroksella karulla tavalla kotiyleisönsä edessä. IFK hukkasi toisen erän alussa hankkimansa 3-0 -johdon ja SaiPa korjasi potin voittomaalikisaan venyneessä ottelussa 4-3.

HIFK ja SaiPa tarjosivat Nordiksen täydelle tuvalle vaiherikkaan illan.

– Tässä oli kaikki hyvän pelin merkit. Niin panos, loistavat joukkueet ja kovaa taistelua. SaiPa löi pöytään todella vahvan esityksen. Me oltiin askeleen verran perässä jonkin aikaa, vaikka oltiin tehokkaita omissa paikoissa. Kahteen erään jouduttiin kuitenkin koko ajan sellai kuin rimpuilemaan vähän siinä, IFK:n päävalmentaja Ville Peltonen aloitti oman osuutensa ottelun lehdistötilaisuudessa.

HIFK:lta ei löytynyt onnistujia rankkarikisassa.

– Jos miettii pelin kuvaa, niin tulos oli varmasti ihan oikeudenmukainen. Kyllä siinä kaikki joutuivat koville. Täysi tupa, tätä varten tätä tehdään. Vähän lisää meidän olisi pitänyt pystyä lyömään pöytään.

HIFK on sarjassa neljäntenä, eli viimeisellä suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavalla sijalla. Raimo Helmisen luotsaama SaiPa vaanii pisteen päässä viidentenä. SaiPa on pelannut ottelun IFK:ta vähemmän.

Lukolla ja KalPalla on koossa sama pistemäärä kuin HIFK:lla. Ne ovat pelanneet kaksi ottelua IFK:ta vastaan. Ilves johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla Lukkoon, KalPaan ja HIFK:hon.

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähti tähtien takana – laita tämä puolustajatähti seurantaan (Siniviiva.fi)