Patrik Laine ei pysty osallistumaan tänäkään vuonna Tampereella pelattaviin MM-kisoihin. Laineen piti olla mukana, mutta sunnuntaina tuli ilmoitus, ettei hän pelikuntonsa takia voikaan osallistua kisoihin.

Suomalaismediassa spekuloitiin maanantaina jopa ”salaliittoteorioista”. Olisiko Laineen aiemmin ilmoitettu osallistuminen MM-kisoihin ollut vain markkinointitempaus, jotta liput menisivät paremmin kaupaksi?

Moiset puheet lytättiin nopeasti. Columbus Blue Jackets oli antanut Laineelle vihreää valoa MM-kisoihin, mutta lääkärin kehotuksesta Laine päätti jättää kisat väliin.

Laine on tälläkin kaudella kärsinyt vammoista. Pelaaminen MM-kisoissa olisi ollut iso riski tulevan kauden kannalta.

Laine on joka tapauksessa varastanut shown. Hänen MM-kisaosallistumisestaan on kirjoitettu suomalaismedioissa valtava määrä juttuja ja klikkejä on riittänyt.

MM-kisoihin osallistuva Stanley Cup-voittaja on jäänyt Laineeseen liittyvän päivittelyn keskellä sivurooliin. Ehkä tilanne muuttuu, kun MM-kisat ensi perjantaina viimein alkavat.

Laineen valtava suosio perustuu pitkälti ikimuistoisiin 2016 nuorten MM-kisoihin sekä samana vuonna pelattuihin miesten MM-kisoihin. Tarina ja julkisuusarvo ovat verrattavissa Mikael Granlundin 2011 ilmaveiviin.

Pelaajien aikaansaannokset NHL:ssä eivät satunnaisempaa jääkiekon seuraajaa Suomessa niinkään hetkauta. Supertähdeksi Suomessa tullaan Leijona-paidassa.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Asiantuntija: HIFK tehnyt huiman kaappauksen SM-liigassa – toinen tähti ei tarttunut haaviin

LUE MYÖS: Näkökulma: Erotuomarin lahja silotti HJK:n tien ensimmäiseen voittoon (FutisUutiset.fi)