Columbus Blue Jacketsin ykkösketju löysi tehonsa päävalmentajan Brad Larsenin pienen herättelyn jälkeen. Patrik Laineen johdolla Columbus nappasi viime yönä voiton New Jerseystä.
Ennen ottelua Larsen toi esiin tuskastumisensa ykkösketjun tehottomuuteen. Laineella oli ollut kolmen ottelun kuiva maaliputki ennen ottelua eivätkä tähtikolmikon otteet häikäisseet. Larsen pohtikin Laineen, Boone Jennerin ja Jakub Voracekin ketjun hajottamista, mutta jatkoi vielä samalla koostumuksella.
Päätös kannatti, sillä kolmikko oli näkyvässä roolissa voitossa. Laine latasi maalin Voracekin esitystä, Jenner iski myös maalin ja Voracek ratkaisi voiton voittolaukauskilpailussa.
– Ykkösmiehemme astuivat hyvin esiin ja loivat paljon tilanteita. Hyvä, että juuri he onnistuivat, koska tällaista johtajien esitystä tarvitsimme. Myös Korpisalo pelasi hyvin, Larsen kehaisi NHL:n sivuilla sivuten myös kauden ensimmäisen voiton torjunutta Joonas Korpisaloa.
Voitto toi hieman valoa Columbuksen muuteen vaikeaan alkukauteen.
– Tämä joukkue haluaa pelata hyvin, mutta meillä on vielä paljon tehtävää. Suunta on löytymässä. Jatkuva häviäminen ei ole hauskaa, joten nyt kun voitto tuli, haluan, että pelaajat nauttivat siitä hetken ajan, kertoi Larsen.
































