Porin Ässät vahvistaa solmineensa mallia 1+1 vuotta olevan sopimuksen hurjan kauden ECHL-liigassa pelanneen yhdysvaltalaisen keskushyökkääjä Will Graberin, 26, kanssa.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa neljän kauden ajan kiekkoillut Graber pelasi päättyneellä kaudella todellisen tykkikauden ECHL-liigassa. Graber pelasi 59 ottelua tehoin 26+57 =83, voitti sarjan pistepörssin, tehopörssin (+37) ja valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
– Will on todella omistautunut jääkiekolle ja pelaa sekä harjoittelee huippuasenteella. Hän on todellinen huippu-urheilija ja kilpailullinen kaveri, pelaajana todella monipuolinen ja isoksi kaveriksi liikkuu hyvin,
Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi seuran verkkosivuilla.
– Hän pelaa jatkuvalla peliotteella ja tunnollisesti molempiin suuntiin. Will on hyvässä iässä ja kehityskäyrä on vahvasti ylöspäin. Mikäli hän pystyy siirtämään pelinsä Liiga-kaukaloihin, voidaan häneltä odottaa tuloksentekoa. Saamme kokoa, ulottuvuutta ja taitoa. Will on ollut viime kausina yli 50 % aloittaja, pelannut urallaan sekä ylivoimaa että alivoimaa. Monipuolisuudesta kertoo, että hän on pelannut myös pakkina, kun on tarvittu, Kerttula jatkaa.
Graber tulee kovin odotuksin Ässiin ja Liigaan.
– Koen tämän parhaana ratkaisuna urani kannalta ja Ässissä näen hyvän mahdollisuuden kehittyä entisestään pelaajana ja toivon ottavani täällä seuraavan askeleen. Odotan myös innolla, että pääsen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja uuteen maahan.
– Pidän itseäni hyvin liikkuvana kahden suunnan keskushyökkääjänä. Tykkään pitää kiekkoa ja luoda tilaa ja aikaa ketjukavereille. Jääkiekon ulkopuolella nautin erityisesti ulkoilusta ja luonnosta, Graber kommentoi.
Graber pelasi neljän kautta Dartmouthin yliopistossa. Sen jälkeen keskushyökkääjä on pelannut kaudella 2020-21 AHL-liigassa ja viime kaudella kovin tehoin siis ECHL-liigassa.
– Dartmouthin yliopistossa on perinne, jossa opiskelijat heittävät tennispalloja jäälle ensimmäisen maalimme jälkeen, kun pelaamme pahinta vastustajaamme Princetonia vastaan. Viimeisenä yliopistovuotena onnistuin iskemään tuon maalin ja se on paras yksittäinen muistoni yliopistosarjasta.
Ensimmäisenä vuotenani ammattilaisena pelasin AHL-liigassa Hershey Bearsin joukkueessa. Voitimme tuolloin runkosarjan ja oli hienoa kehittyä voittavassa ilmapiirissä hienojen joukkuekaverien kanssa, Graber taustoittaa.
Lähde: Ässät
Lue myös:Jo uran kuudes Liiga-seura – Ässät hankki kokeneen puolustajan
Lue myös:Lukko repi ulkomaalaispelaajan sopimuksen

































