Video: Sportivo TV

Detroit Red Wingsin ruotsalaispuolustaja Simon Edvinssonin tulevaisuudesta on saatu uutta tietoa. Seuran väliaikainen GM Shawn Horcoff teki keskiviikkona selväksi, ettei Detroit aio luopua 23-vuotiaasta puolustajastaan.

Edvinssonin ympärillä on riittänyt siirtohuhuja, sillä ruotsalainen on edelleen ilman sopimusta NHL-kaudelle 2026–27.

Puolustaja on rajoitettu vapaa agentti, eikä neuvotteluissa ole toistaiseksi päästy ratkaisuun.

Horcoff kuitenkin vakuutti keskiviikkona toimittajille, että Detroitin tavoitteena on pitää Edvinsson joukkueessa.

– Minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta kaupata Simon Edvinssonia, Horcoff sanoi.

– Se ei ole vaihtoehto, jota edes harkitsen. Haluamme tehdä hänen kanssaan sopimuksen.

Edvinssonin ympärillä riittänyt siirtohuhuja

Edvinssonin tilanne on herättänyt kiinnostusta muualla NHL:ssä.

Kookas ruotsalaispuolustaja on noussut esiin mahdollisena siirtokohteena, ja useiden seurojen on kerrottu olevan kiinnostuneita hänen palveluksistaan.

Detroitin seurajohdon tuore viesti kuitenkin viittaa siihen, ettei pelaajakauppa ole ainakaan tällä hetkellä realistinen vaihtoehto.

Edvinsson on myös palannut Pohjois-Amerikkaan, mutta hänen sopimustilanteensa on edelleen ratkaisematta.

The Hockey News kirjoitti aiemmin, että Edvinsson ei olisi enää kiinnostunut jatkamaan uraansa Detroitissa. Jos väite pitää paikkaansa, saattaa seura ollut pakotettu kauppaamaan hänet.

LUE MYÖS: Yksi Jere Lehtinen ei riitä – tiukka arvio Suomen NHL-toivoista (Siniviiva.fi)