Chicago Blackhawksin vaikea alkukausi sai jälleen synkän jatkon, kun joukkue kärsi peräti 2–9-tappion Carolina Hurricanesille. Kyseessä oli Chicagon kuudes peräkkäinen häviö. Joukkueen tähtihyökkääjä Connor Bedard ei peitellyt pettymystään, vaikka korosti samalla joukkueen sisäisen yhteishengen säilyneen vahvana.
Carolina karkasi ottelussa jo kahden ensimmäisen erän aikana 7–0-johtoon. Blackhawks sai hieman lohtua päätöserässä, kun Bedard ja tulokashyökkääjä Roman Kantserov onnistuivat maalinteossa. Ottelun jälkeen Bedard kertoi joukkueen halunneen purkaa turhautumistaan vaikean tilanteen keskellä.
– Meillä on paljon uskoa toisiimme ja välitämme toisistamme. Tämä on todella yhtenäinen ryhmä. Kausi on alkanut vaikeasti, eikä tilanne ole missään nimessä sitä, mitä odotimme. Jokainen pelaaja tietää, että pystymme parempaan, Bedard sanoi.
Blackhawksin kauden saldo on nyt neljä voittoa, 13 varsinaisen peliajan tappiota ja yksi jatkoaikatappio. Viimeisistä kymmenestä ottelustaan joukkue on voittanut vain yhden. Chicagon maaliero on NHL:n heikoin, peräti 37 maalia pakkasella. Joukkue on päästänyt vähintään neljä maalia kuudessa peräkkäisessä ottelussa.
Päävalmentaja Jeff Blashill ei yrittänyt kaunistella murskatappion jälkeisiä tunnelmia. Hänen mukaansa joukkueen on pystyttävä kääntämään vaikea tilanne uudenlaiseksi lähtökohdaksi.
– Tätä on vaikea niellä. Lopputulos on se, että meidät lyötiin täysin. Meidän täytyy ottaa tämä kauden pohjakosketuksena ja löytää keinot nousta tästä takaisin, Blashill totesi.
Chicagon nykytilanne on kaukana seuran menestysvuosista. Blackhawks selviytyi pudotuspeleihin yhdeksänä peräkkäisenä kautena vuosina 2008–2017 ja voitti tuona aikana kolme Stanley Cup -mestaruutta. Viimeisten yhdeksän kauden aikana pudotuspelipaikkoja on kuitenkin kertynyt vain yksi. Heikko alkukausi on lisännyt myös vaatimuksia muutoksista seurajohdossa ja kritiikkiä ovat saaneet sekä Blashill että general manager Kyle Davidson.
Bedard myönsi joukkueen heikon sarjasijoituksen painavan mielessä päivittäin. Hän kuitenkin korosti, että joukkueen sisäinen ilmapiiri on pysynyt hyvänä. Hyökkäyspelaaminen on silti ollut suuri ongelma. Chicago on tehnyt keskimäärin vain 2,17 maalia ottelua kohden. Ainoastaan Bedardilla ja Kantserovilla on joukkueesta yli kymmenen tehopistettä.
– Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Emme ole olleet riittävän hyviä, ja tiedämme sen itsekin. Meillä on muutama päivä aikaa harjoitella ja yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä. Meidän täytyy alkaa voittaa otteluita, Bedard painotti.

































