Mikkelin Jukurit on saanut tämän vuoden puolella enemmän julkisuutta kuin vielä koskaan aiemmin. Seuran uudeksi päävalmentajaksi on hyppäämässä jääkiekkolegenda Olli Jokinen.

Isot uutiset eivät Mikkelin suunnalta ole jääneet tähän. Mediatietojen mukaan apuvalmentajiksi ovat hyppäämässä Vesa Surenkin ja NHL-legenda Sergei Krivokrasov.

Keskiviikkona kuultiin myös ensimmäiset uutiset pelaajarintamalta, kunIltalehtiuutisoi, että Jukureiden ensi kauden joukkueeseen ovat siirtymässä kokeneet Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen sekä Petrus Palmu.

Olli Jokisen valmennuspestistä on sanottu ja kirjoitettu kaikki oleellinen, mutta ensimmäiset tiedot ensi kauden joukkueesta ansaitsevat myös lähemmän tarkastelun.

Jos uutinen todella pitää paikkaansa, aiheuttaa se kummastelua. Jarkko Immonen ja Jani Tuppurainen ovat kokeneita konkareita, mutta edes yhtään ilkeilemättä voi sanoa, että molemmat ovat pelaajina nähneet jo parhaat päivänsä.

Mediahuomio on kuitenkin taattu ja eittämättä mieleen tulee, että Jukurit menee nyt mediahuomio edellä, ei pelilliset menestysedellytykset edellä. Mikkelin Jukurit halutaan lehtien palstoille ja toivotaan, että media-arvoltaan isot nimet houkuttelevat Kalevankankaan hallin ainakin alkusyksystä aivan tupaten täyteen.

Mutta onko tämä oikea lähestymistapa ammattilaisurheilussa? No, ei tietenkään, mutta tästä päästään taas SM-liigan suurimpaan ongelmaan. Jukureilla ei oikeastaan tässä pelissä ole mitään hävittävää. Se ei voi pudota sarjasta, joten jos mediahuomio ja kasvaneet yleisömäärät tuovat rahaa mukavasti kassaan, on Jukurit on tietyllä tapaa voittanut. Vaikka se olisi ensi kaudella koko SM-liigan jumbo. Melko kestämätön asetelma ammattilaisurheilussa.

Tästä kestämättömästä tilanteesta ei voi tietenkään Jukureita syyttää. Sehän toimii vain kiekkopäättäjien mahdollistamassa ympäristössä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)