Minnesota Wildin suomalaismaalivahti Kaapo Kähkönen, 25, pelasi NHL:n viime yön kierroksella vasta kauden toisen ottelunsa. Se hän teki tyylikkäästi ja kolmen tähden arvoisesti.

Minnesota nappasi Suomen aikaa varhain maanantaina pelatussa kotiottelussa 5-2 -voiton New York Islandersista. Kähkösen tilille kirjattiin 19 torjuntaa.

Harvakseltaan pelanneelta Kähköseltä kysyttiin lehdistötilaisuudessa sitä, tuoko ottelutahti hänelle paineita pakko-onnistumisen muodossa.

Kähkönen kuittasi kysymyksen yhtä tyynesti, kun valtaosan Islandersin laukauksista ottelussa.

– En koe sitä sillä tavoin. Ei ole minun päätettävissäni, kuka pelaa, Kähkönen totesi ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Joka kerta kun pääsen mukaan, pyrin pelaamaan hyvin. Et voi juurikaan tehdä muuta ja sen pitäisi mielestäni riittää, Kähkönen päätti vastauksensa.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)