
Liigan KalPan puolustajaColby Sissonsinura jatkuu Ruotsin pääsarja SHL:ssa HV71:n joukkueessa.
26-vuotias kanadalaispuolustaja tuli KalPaan kaudelle 2022-23 Ruotsin HockeyAllsvenskanin HC Vita Hästenistä. Edmontonilainen pelasi vahvan debyyttikauden iskien runkosarjaan tehot 8+24.
Tämän kauden Sissons aloitti jykevästi ja hän kantoi pitkään KalPan pisteykkösen kultaista kypärääkin, mutta viime peleissä tahti on hieman hiipunut. Edellisen kymmenen ottelun tehosaldo jäi yhteen pisteeseen (0+1).
– Olemme käyneet Colbyn taustajoukkojen kanssa pitkään keskusteluita, ja tämä oli molempien osapuolten yhteinen päätös. Pelaaja saa uuden lähdön ja uuden alun omalle tekemiselleen ja meille tämä antaa mahdollisuuden olla hyökkääjämarkkinassa mukana vahvemmin, KalPan urheilujohtajaAnssi Lainepohjustaa.
Liigan siirtoikkuna menee umpeen torstaina 15.2.2024 kello 23.59 Suomen aikaa. Ennen siirtorajan umpeutumista KalPa pyrkii vielä paikkaamaan loukkaantumisten runtelemaa hyökkäyskalustoaan.
– Loukkaantumistilanteemme pakottaa meidät tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta toivottavasti tätä kautta saamme hankittua sellaisia hyökkääjiä, keitä haluamme. On selvää, että otamme tietynlaisen riskin, mutta aika näyttää, miten se konkretisoituu, Laine kertoo.
Sissons ehti pelata kahdella Liiga-kaudella 98 runkosarjaottelua tehoin 10+50 ja seitsemän pudotuspeliottelua tehoin 1+1. Lisäksi mies on pelannut kolme kautta AHL:ssa ja ECHL:ssa.
Lue myös:SaiPa julkaisi avoimen tiedotteen – kertoo rehellisesti haasteistaan ja tulevaisuudennäkymistään