Kaapo Kakko sai vihdoin kuivan kauden päätökseen, kun hän teki avausmaalinsa Rangersin voittaessa New Jersey Devilsin. Kakko myönsi ottelun jälkeen olleensa helpottunut.
Vaikean alkukauden jälkeen Kakko sai vihdoin onnistumisen viimeisteltyään varsinaisella peliajalla joukkueelleen tärkeän maalin. Kakko vielä kruunasi iltapuhteensa onnistuessaan voittolaukauskilpailussa.
– Tuntuu hyvältä. Iso voitto tuntuu aina hyvältä. Minulla oli isoja paikkoja jo edellispelissä, joten tiesin sen tulevan ja tänään oli se päivä. Ensimmäinen maali on joskus vaikein kymmenen pelin jälkeen, Kakko analysoi NHL:n verkkosivuilla.
Rangersin valmentaja Gerard Gallant antoi myös tunnustusta suomalaisnuorukaiselle.
– Hän on puristanut mailaa paljon. Hänellä oli saumoja tehdä pisteitä parissa edellispelissä ja yksi hänen maaleistaan hylättiin. Poika pelasi loistavasti tänään. Hän näytti hirviöltä kentällä. Olen todella iloinen hänen puolestaan, Gallant kehaisi.

































