NHL-seura Buffalo Sabres hankki maalivahti Ben Bishopin Dallas Starsista perjantaina. Buffalo saa kaupassa myös seitsemännen kierroksen varausvuoron tämän kesän NHL-draftissa. Dallasin saamasta korvauksesta ”päätetään myöhemmin” eli käytännössä se ei todennäköisesti ole mitään.
Bishopin sopimusta on jäljellä tulevan kauden verran. 35-vuotias yhdysvaltalainen on kuitenkin käytännössä jo lopettanut uransa polvivaivojen takia. Buffalo hankki noin 4,9 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, jotta sillä olisi helpompi yltää palkkakaton alarajan yläpuolelle. Uudelleenrakennusvaiheessa olevalla Sabresilla ei ole tässä vaiheessa ongelmia palkkakaton ylärajan kanssa.
Bishop on pelannut NHL:ssä viimeksi kaudella 2019-20. Hän on edustanut NHL-urallaan Dallasin lisäksi St. Louis Bluesia, Ottawa Senatorsia, Tampa Bay Lightningia ja Los Angeles Kingsiä.
Bishop sijoittui NHL:n parhaan maalivahdin äänestyksessä toiseksi 2016 ja 2019 sekä kolmanneksi 2014.
Lue myös:Sami Niku tarjoili tärkeän jatkoaikamaalin AHL:n välierissä
Lue myös:Vancouverin olympiakisojen MVP saa NHL-paitansa hallin kattoon






























