Helsingin IFK tiedotti perjantaina, että Jarno Pikkarainen korvaa Ari-Pekka Selinin joukkueen päävalmentajana. HIFK on napannut sen jälkeen kaksi voittoa putkeen jääkiekon SM-liigassa. Lauantaina se kaatoi KooKoon 4-0.
HIFK:n yksi hahmoista oli Kärpistä kesken kauden Helsinkiin siirtynyt Jasse Ikonen, joka teki kaksi maalia. Ikosen mukaan HIFK:n pelissä näkyi KooKoo-otteluissa niitä asioita, mistä on ollut puhetta.
– Ihan tyytyväinen voi olla suoritukseen. Nyt alkoi jo vähän näkymään niitä asioita, mistä puhuttiin ennen näitä KooKoo-pelejä. Vielä kyllä tosin voidaan paljon parantaa, Ikonen sanoi ottelun jälkeen.
Ikonen teki lauantaina ensimmäiset maalinsa HIFK-paidassa tällä kaudella ja samalla hän tuplasi koko kauden maalisaldonsa. Kärpissä Ikonen teki kaksi maalia.
– Kyllä se totta kai helpotti. Tuntui erittäin hyvältä, Ikonen hymyili.
Ikonen pelasi lauantaina yhdessä kokeneen Tommi Santalan ja tähtihyökkääjä Sakari Salmisen kanssa. Ketju vastasi HIFK:n kahdesta nopeasta maalista toisen erän alkuun ja siitä KooKoo ei enää noussut.
– Hyvältä on tuntunut pelata siinä. Keskikaistalla on todella paljon kokemusta ja tuntuu, että Salmisen kanssa olemme saaneet jo aiemminkin paikkoja luotua. Nyt sitten saatiin sisäänkin. Kyllä oli mukava pelata, Ikonen sanoi.
Päävalmentajan vaihtaminen kesken kauden kielii aina siitä, että jossain on mennyt vihkoon, eikä kaikki vika ole aina suinkaan päävalmentajassa. Ikonen korostaakin pelaajien vastuuta asiassa.
– Kyllähän se on peiliin katsomisen paikka. Pelaajat ovat kuitenkin ne, jotka tuolla kentällä tekevät ne työt. Taustalla tapahtuu tietysti aina asioita, mutta kyllä varmaan ihan jokainen pelaaja ajatteli itsekseen, että nyt on aika herätä. Olemme tehneet valintoja, jotka eivät ole olleet oikeita. Nyt sitten jokainen herää tekemään niitä oikeita valintoja, Ikonen pohti.
Ville Hirvonen, Helsinki
































