Helsingin IFK:n koronakaranteeni päättyi sunnuntaina ja koronatartunnan välttäneet pelaajat pääsivät aloittamaan harjoittelun.

Mutta mikä on tilanne tartunnan saaneiden pelaajien kohdalla ja miten protokolla heidän suhteen etenee?

Kysymyksiin oli vastaamassa HIFK:n joukkueen lääkäri Petri Helenius. HIFK järjesti keskiviikkona verkkosivuillaan livelähetyksen.

– Olemme tekemisissä vaarallisen ja arvaamattoman viruksen kanssa. Se on aiheuttanut sen, että jouduimme etenemään aika varovaisesti, Helenius sanoi HIFK:n verkkosivujen livelähetyksessä.

– Kokemus on vasta viimeisen vuoden ajalta tästä COVID-19-viruksesta ja urheilumaailmassakaan siitä ei ole niin kokemusta. Ulkomailla siitä on tietysti enemmän kokemusta ja siellä on tehty erilaisia protokollia siitä, miten pitäisi (tartunnan jälkeen) palata takaisin huippu-urheilijana harjoittelemaan ja miten se olisi turvallista, Helenius jatkoi.

Helenius muistutti, että koronaan liittyy riskejä, kuten jälkitauteja ja pitkittyvää toipumista. Jos pelaaja on saanut koronavirustartunnan toipumisaika on joka tapauksessa pitkä.

– Vaikka olisi sairastanut lieväoireisen tai jopa oireettoman koronan, niin se suositus paluulle harjoittelun pariin on 10 päivää, joista 7 pitäisi olla täysin oireettomia ja senkin jälkeen harjoittelun pitäisi alkaa hyvin rauhallisesti ja nousujohteisesti, Helenius linjasi.

– Täytyy kuitenkin kartoittaa jokainen urheilija yksilöllisesti. Miten vakava se sairastuminen on ollut ja mitä oireita siihen on liittynyt. Yksi päätutkimus on esimerkiksi sydänfilmi ja teemme myös laboratorikokeita ennen kuin nousujohteinen harjoittelu voi alkaa, Helenius taustoitti.

HIFK:lla todettiin maaliskuun puolivälissä koronatartunta, mistä seurasi ”useampia jatkotartuntoja”. HIFK ei ole tiedottanut tilanteesta ja tartuntojen lukumäärästä tämän tarkemmin.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Entinen SE-nainen antoi palaa IL:ssä – tylyä tekstiä Silja Kososen EM-kullan varmistuttua (UrheiluAreena.fi)