HELSINKI.HIFK päätti tiistaina SM-liigan runkosarjan, kun se kohtasi Sportin.
HIFK sai ennen pudotuspelejä alle hyvän kenraaliharjoituksen ja kaatoi Sportin hyvällä esityksellä 4-0.
HIFK sai kaukaloon myös mieluisan vahvistuksen, kun kapteeni Jere Sallinen palasi yli kuukauden pelitauon jälkeen kehiin. Sallinen oli heti iskussa ja iski tehot 2+1.
– Oli pitkä tauko ja vähän mietin, että mitä tästä tulee. Ihan hyvin kuitenkin jalka liikkui ja oli kiva päästä pelaamaan, Sallinen sanoi ottelun jälkeen.
– Kiva, että voitettiin ja sai itsekin muutaman onnistumisen, vaikka tuuria olikin mukana, HIFK-kapteeni jatkoi.
HIFK lähtee nyt valmistautumaan pudotuspeleihin. Se aloittaa puolivälierä ensi viikon maanantaina. Korona laittoi joukkueen pitkälle tauolle, mutta vire alkaa löytyä takaisin. HIFK:ssa odotellaan ”kevään tansseja” jo innokkaasti.
– Kyllä hyvä fiilis on. Innolla jo odotamme, että päästään pelaamaan pleijareita. Nyt on vielä hetki aikaa huilata ja saada kaikki äijät kuntoon. Täysillä kohti sitten pleijareita, Sallinen suunnitteli.
HIFK:n pelikunto ei luonnollisesti vielä ihan tapissa, mutta sinne kohti ollaan menossa. Sallinen kommentoi joukkueen iskukykyä aika varovaiseen sävyyn tiistaina.
– Se on vaikea sanoa. Pitkä huili oli tossa, mutta tänään oli hyvä kenraali. Mä uskon, että me pystymme repimään parhaan mahdollisen suorituksen irti pudotuspeleissä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, HIFK:n kapteeni pyöritteli.
Teksti Ville Hirvonen





























