Hyökkääjä Mikko Rantasen edustama Colorado Avalanche otti neljännen peräkkäisen voittonsa NHL:ssä perjantaina. Colorado jyräsi Seattle Krakenin vieraissa 7-3.
Rantanen joutui tyytymään yhteen syöttöpisteeseen. Yhdessä vaiheessa hänelle merkittiin Coloradon 3-0 -osuma, mutta tilastomiehet antoivat sen lopulta tähtipuolustaja Cale Makarille.
Sillä ei ollut ottelun kannalta mitään merkitystä. Colorado karkasi jo 7-0 -johtoon ennen kuin Seattle sai hieman kaunisteltua numeroita.
Rantanen on nyt kirjauttanut kauden 11 ottelussaan 6+6=12 tehopistettä. Vielä viime kaudella Avalanchea edustanut Seattlen Joonas Donskoi saalisti kamppailussa kauden seitsemännen tehopisteensä (0+7).
Seattlen alkuhuuma on vaihtunut brutaaliin laajennusseuran todellisuuteen NHL:ssä. Perjantain tappio oli Krakenille kuudes peräkkäinen.
Krakenin GM Ron Francis kiteytti asian muutama päivä sitten.
– Meillä on ollut kauden alusta lähtien muutamia otteluita, joissa olemme löytäneet keinot hävitä sen sijaan, että olisimme saaneet yhden sarjapisteen tai kaksi.

































